19. kesä-heinä-elokuu

Kiitos toukokuun runsaasta kukkaloistosta, KOLLAASIT löytyvät TÄÄLTÄ

Kesä teemana on:
6 x KIRJAN KANSI

Tee kesäkirjalle kansikuva. Voit tuunata vanhan kirjan kannen uusiksi tai tehdä itse oma kirja. Koko kirjaa ei tarvitse kirjoittaa, ainostaaan tehdä kansikuva siihen.
Voit myös kirjoittaa esittelytekstin tai kertoa lyhyesti mistä kirja kertoo.
Aikaa koko kesä elokuun loppuun asti.

Tervetuloa ideoimaan oma tulkintasi ja nauttimaan luovuudesta.
Osallistujat:

edit.  UUna, hänen kirjan kannet TÄÄLLÄ


Tee 6 teeman mukaista taideteosta. Lopuksi tee teemataiteistasi kollaasi!
Kerään niistä pikkukuvat KOLLAASIT sivulle.
Sivulla ei ole erillistä linkitystä, vaan lisään kuvalinkin, kun olet sen postannut.
Yksikin työ riittää, mutta jos teet kaikki kuusi, niin onnistumisen ilon lisäksi saat papukaijamerkin. Merkin voit käydä hakemassa TÄÄLTÄ 

23 kommenttia:

  1. Piti kurkata heti.KIva aihe ja kivastia aikaa näin kesällä.Mukavia hetkiä askartelun merkeissä (taiteilun) kaikille.

    VastaaPoista
  2. Taas voi vapaasti tulkita, vaikka tosiaan askareella kirjan näköiseksi:) Itse ajattelin mielikuvitus-kirjoja tehdä ja kansi vain kuvana tänne. Paperisena tai digitaalisena. Ominkäsin luotuna tietenkin.

    VastaaPoista
  3. Kiva aihe, jos vaikka saisi niiden kansienkin väliin jotain..ei koskaan tiedä mitä tulee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä saisit tehtyä aivan oikeakin kirjan! Minulle ei kirjoittaminen onnistu, vaan nyt voi leikisti tehdä vaikka tieteiskirjan tai maailmanympärimatkaajan reportaasin, jännärikin voisi olla kiva ;D Tekstiä ei tule, mutta kannen kyllä osaan piirtää:)

      Poista
  4. Oi, ihana ja inspiroiva aihe ja sen voi toteuttaa niin monella eri tavalla! Esimerkiksi kerätä kasveja ja tehdä kasvikirjan (minä...? no, en todellakaan!).

    Luovaa ja helteistä kesää kaikille teemalaisille!!!

    VastaaPoista
  5. Ah, ja minä kun olen aina ajatellut, että jos kirjoittaisin kirjan niin kannen tekemisen jättäisin ainakin muille. Pitää siis aloittaakin näin päin :D

    VastaaPoista
  6. Tästä tulee mielnkiintoinen teemakesä :D Varmasti taas keksitte oivallisia ideoita.

    VastaaPoista
  7. Voisin tehdä kannen 'saunarakennuksen remppa verot maksaen' - kokemusta on kertynyt niin kuvin kuin muistiinpanoin - ja laskupinon päivittelyssä kun teetämme kaiken ammattilaisilla! Mutta kyllä ne ammattilaiset osaakin ja työ sujuu!
    Mukavaa kesää kaikille!!!

    VastaaPoista
  8. jee, tästä tulee minulle mieleinen haaste

    VastaaPoista
  9. No olipa mielenkiintoinen ja haastava aihe tällä kertaa!
    Hyvä, kun on koko kesä aikaa.
    Kirja ei multakaan syntyisi, kuutta vielä!! Mutta ehkä jonkinmoiset kannet kuitenkin!
    Kivaa kesää sulle Millin, ja kaikille muille myös!

    VastaaPoista
  10. Ihana kutkuttava aihe! Mukana ehdottomasti! :)

    VastaaPoista
  11. Hauska on aihe, todellakin. JAinakin satukirjan kannen jos toisenkin saisin helposti aikaan piirtäen, sisällöstä en olisi niinkään varma. Onneksi kansi riittää.
    Toisaalta voisihan sitä tehdä mixed medialla muistikirjan kannenkin uusiksi, kai sellainenkin mukaan sallittaisiin. Innostava aihe...ja onneksi on aikaakin.

    VastaaPoista
  12. Kansi riittää, sisältö voi olla vanha, oma, haave, tuunnattu tai mielikuvitus kirja.
    Mukava kun aihe on mieleinen ja kiinnostava.

    VastaaPoista
  13. Tässäpä onkin kivasti haastetta kesätekemiseksi. Ilmeisesti saa käyttää nyt myös lehdestä leikattujakin kuvia tälläkertaa, jos käyttää sekatekniikkaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesälukemisena siis omaa luovuutta :) Pyritäään edelleen tekemään sääntöjen mukaan, itsetehden ja omaa luovuutta käyttäen. Voi olla vain mielikuvitus kirja, johon kansikuvan taiteilet, ei tarvitse askarrella. Tai lukemasi kirja, johon luot omanlaisesi kannet. Diginä itsepiirtämistäkin voi myös käyttää, valokuvamuokkaukset muokkausblogiin.

      Poista
  14. Tää onkin mielenkiintoinen juttu, pitää osallistua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tulit mukaan! Jostain syystä en pääsekään nyt kommentoimaan teoksiasi, mutta testailen myöhemmin uudelleen.

      Poista
  15. Jostain syystä en pääse linkittään postaustani??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sory, unohdin lisätä aikaa, linkityksen kun saa vian kuukaideksi kerralla.

      Poista
  16. Täällä Kirjojeni kannet, mutta ei tarvitse yritää enää mister linkitykseen.
    http://uunasyr.blogspot.fi/2016/10/teema-19-kirjan-kannet.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun innostuit mukaan, lisäsin nyt kuitenkiin linkin postaukseen, löytyy paremmin.

      Poista